Alkuperäiset aakkoset
Tänään löytyy satoja eri kirjaintyylejä, jotka visuaalisesti ovat harhaan johtavia. Käytämme yksinkertaisen asian selvittämiseen enemmän sanoja kuin mitä tarvitsee käyttää, mikä tekee asian ymmärtämisen vaikeaksi. Kirjainten ja numeroiden lisäksi, alkuperäiset merkit joita tänään käytetään eri tieteen aloilla kuten esimerkiksi biologiassa, ekologiassa, fysiikassa, geotieteissä, kemiassa, tähtitieteessä ja metsätieteessä, rakentuvat alunperin neliöstä, salmiakista ja ympyrästä. Pii -merkki (π) jota nykyään käytetään matematiikassa, ei ole ympyrä (o), vaan puolet neliöstä. Toisin sanoen, Pii -merkki (π), on neliön muotoisen O -kirjaimen yläosa.

Kaikki luonnolliset sanat, ovat kaavojen mukaan yhdistettävissä tieteeseen, ja tieteen lisäksi sanat ovat yhditettävissä tietouteen, jonka kautta opimme tuntemaan munaista Suomen kieltä ja esivanhempiemme ajatusmaailmaa.

Aivo ja Ovia
Ensimmäisessä laskutoimituksessa salmiakin muotoinen O jakautuu kahteen yhtä suureen kirjaimeen. Ensimmäisessä laskutoimituksessa on huomioitava että jakoviivaa ei ollut, vaan kyseessä on miinus -merkki jonka alkuperäinen nimi on side ja nykyään myös säde. Miinus asettuu keskelle O -kirjainta.

Tässä ensimmäisessä vähennyslakussa, vähennettävä on O, vähentäjä on V ja erotus on A. Vähentäjän (V) ja erotuksen (A) välillä on luonnollinen yhteys, ja se koostuu miinus ja jako -merkistä jotka yhdessä muodostavat on yhtä kuin merkin, pienen H -kirjaimen sekä on määritelmän mukaan merkistä. Kaava on O (- + I II III) V (- + I II III) A, joka lyhennetyssä muodossa on OVIA.

Koska meillä nyt on miinus, jako, numero 1 ja I -kirjain, plus, on yhtäkuin, H -kirjain ja on määritelmän mukaan (1H 2H 3H ja H1, H2, H3) -merkit, voimme lukea kaavan toiseen suuntaan A + V = O, joka lyhennetyssä muodossa on AIVO.

Side kautta Desi

Mainitsin edellisessä osiossa side ja säde -sanat. Ensin on huomoitava kaikki aikaisemmat merkit mitä olemme käyttäneet kaavassa. Ne ovat olemassa mutta ovat näkymättömiä kunnes niitä tarvitaan ja tuomme ne esille. Kun laskusuunta muuttuu, kaikki edelliset merkit kopioituvat +45 asteen kulmassa ja syntyy uusia merkkejä. Esimerkiksi plus -merkki kääntyy +45 astetta ja kertoo meille että meillä on X -kirjain, ja sidottuna jako ja miinus -merkkeihin, se on kertolaskussa käytetty tähti.

Salmiakin muotoinen O -kirjain jaetaan pystysuunnassa käyttäen jako -merkkiä, joka on e m säde, I -kirjain ja numero 1. Salmiakin muotoinen O jakautuu C ja D -kirjaimiksi, joista C kirjaimen lisäksi on matematiikasta tunnettu on pienepi kuin -merkki, vastaavasti D on on suurempi kuin merkki. C ja D sidottuna toisiinsa muodostavat O -kirjaimen, päinvastaisessa järjestyksessä D C (><) muodostavat X -kirjaimen. 

Jakolaskussa O on jaettava, C on jakaja ja D on osamäärä. Kaava on O | C = D, joka lyhennetyssä muodossa on OCIDe, SIDe. C 'see' -kirjain korvataan yleensä Suomen kielessä S -kirjaimella, jos ei nimenomaan etsi sidettä 'KITE':eeseen tai 'OxSIDe':een, joka on hapen ja jonkin toisen (x) alkuaineen yhdiste.

Päinvastaiseen suuntaan laskettuna merkit muuttuvat. Meillä on nyt kertomerkki ja voimme palauttaa O:n arvon D * C = O -kaavalla, joka lyhennetyssä muodossa on DeSIO. Kyseessä on 10 -laskujärjestelmä, sillä X -kirjaimen arvo on IO ja DESI tarkoittaa 10. Kaikki 360 merkkiä mitkä ovat syntyneet sidottuna yhteen, muodostavat tämän symboolin.

Kaavan keskiosan merkkejä
                pH
<7>
  ©H® X/2
VIAO   3.14
VIIA2   X1
CIDO   X2
C2D2   X3
A1VO   I
A2V2   II
    DOC1 pH III
      D2C2 F
                  §™on
AI-IO